sunnuntai 30. tammikuuta 2011

sunnuntai

Sydän lämpöistä päivää toivotan teille ystävät auringon paistaessa, sekä iloa alkavaan helmikuuhun, joka ensiviikon tiistaina meille pilkistää nauravin silmin. Helmililjani ovat venyneet pitkin pituuttaan noin 30 cm korkuisiksi nipsin saksilla ne poikki ja laitoin maljakkoon, nuuhkien niiden vienoa helmeilevää tuoksua, oi kuinka ne valloittavatkaan mieleni. Mitä minä kuvaan...oikeastaan kuvaan sävyjä, joista pidän, mutta useat sävyt ovat kuitenkin myös mieleeni ja niitähän on paljon...mutta nyt nautin luonnonvalosta, päivä on mitä ihanin!











Hyvän mielen päivää

maanantai 24. tammikuuta 2011

sinisessä edelleen

Ulkona on kaunista lunta sataa asteita-5 lumi on taas peittänyt puiden oksat kauniisti ja kinokset kasvaa kasvamistaan, lumia on pudoteltu katoilta ja Rosa nauttii sydämensä pohjasta lumihiutaleista ja pikkuisista lumikökkäreistä potkiessaan niitä eteenpäin pikkuisilla tassuillaan. Matkalla käymme kukkapuutarhassa ihastelemassa kevään kukkia, joita olen jo muutamia hankkinut saaden mielen iloiseksi niitä katsellessani ja hoitaessani, eli helmihyasintit, leinikit ja neilikat ja esikot tanssivat kanssamme. Lunta pyryttää ulkona...hei tulisitko jo...rakas kutsuu..











kuivuneita hortensian kukkia yhtä kuivuneitten hyasinttien kukkien joukossa










Hyvän alkavan viikon toivotukset ystävät, hyvänmielen päivää kaikille !

tiistai 18. tammikuuta 2011

sininen

Kauniin sinisävyisen taivaan innoittamana otin esille siniset tyynyni ja kuvaamaan..
mieheni maalaamaa taulua

Rosaa pötköttelemässä

esikoita



teehetkeä



tupsua
valoa ja varjoa


kuppeja ja pyyhettä


astioita


tyynyä
Hyvän mielen päivää lämpimin terveisin.